ANKI
Uusi ammattini ja työn ilo löytyi rohkean loikan takaa, kun vaihdoin pankinjohtajan tehtävät hyvinvointi- ja liikunta-alan opintoihin. Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri ja tehnyt pitkän uran liike-elämässä. Työt olivat kiinnostavia ja haastavia, mutta silti mielessä poltteli halu tehdä jotain ihan muuta.
Ajattelin, etten tätä tahtia juosten jaksaisi työurani loppuun asti ja päätin jäädä pois pankista. Hetken levättyäni aloitin opinnot, aluksi tavoitteena kuntouttaa itseäni ja ilman jatkosuunnitelmia. Opinnot veivät mennessään ja takataskussa on Personal Trainer ja Pilatesohjaajan – tutkinnot.
Energiatasoni noustessa oma arvomaailmani kirkastui ja elämänlaatuni parani. Ymmärsin omaan hyvinvointiin panostamisen tärkeyden. Olen nyt viisikymppisenä hyvässä kunnossa ja ammatissa, jota rakastan.
YHTEINEN AJATUS
Pia Kurkela ja Tea Wahlroos avasivat yhteisen Studion Bottan talon neljänteen kerrokseen tammikuussa 2014. Keväällä 2016 Studio muutti Museokadun katutason upeisiin tiloihin.
2018
Vuoden alusta saimme uuden vahvistuksen joukkoomme, Ann-Christin Åströmin.
Hän aloitti vuoden alusta Studion osakkaana ja ohjaa Studiolla Laitepilates-, Pilates-, ja Spiraalistabilaatiotunteja sekä tekee Personal Trainer ohjauksia niin kotikäynnein kuin kuntosalillakin. Uusina menetelminä Studiolla on Hoitava Hengitys ja Footbic jalkaterän kuntoutusohjelma. Ole kuin kotonasi. Nauti!